Ekokauppiaan blogi
Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Ekokauppiaan blogi

Olen Erika, yksinyrittäjä yrityksessä Oranssi Orava. Perheeseeni kuuluu mies, kolme lasta ja kaksi kissaa ja kaksi kania. Ekokauppiaan bloginurkkauksessa kirjoittelen lyhykäisiä tekstejä, joiden ajattelen jollain lailla liittyvän ekokaupan genreen. Kirjoitukset edustavat omaa mielipidettäni ja asioista saa olla toistakin mieltä.

Saat mielelläsi kertoa oman mielipiteesi kommenteissa. Voit kommentoida anomyymisti eikä kommentointi vaadi kirjautumista. Julkaisen myös eriävät mielipiteet, mutta en loukkaavaa tai asiatonta sisältöä.
 


31 - 36 / 36 tuloksesta
Julkaistu , julkaisija

Tampereen pupukahvila

Lue koko viesti: Tampereen pupukahvila

Kuopukseni haaveilee omasta kanista ja aikuisena hän aikoo ryhtyä yrittäjäksi ja perustaa pupukahvilan. Näillä eväin keksin hänelle erittäin onnistuneen 8-vuotis syntymäpäivälahjan: Päiväretken Tampereelle ja käynnin Tampereen pupukahvilaan. Synttärit olivat joulukuussa, mutta lahja lunastettiin viime perjantaina tammikuun puolella. Jo junamatka Tikkurilasta Tampereelle on yhden lapsen kanssa mukava elämys; riittävän lyhyt, mutta kuitenkin sen verran pitkä että ehtii piipahtaa ravintolavaunussa ja lukea kirjaa. Juna onkin heti polkupyörän jälkeen oma lemppari kulkuneuvoni. Pitkällä auto- ja bussimatkoilla tulen herkästi pahoinvoivaksi enkä pysty niiden kyydissä lukemaan tai tuijottamaan kännykkää.

Pupukahvila eli 3d crush cafe sijaitsee erittäin helpon ja lyhyen reitin päässä asemalta. Asemalta lähdetään idän puolelle ja Itsenäisyydenkatu on siinä heti se iso katu. Todella  helppoa ja yksinkertaista myös tällaiselle suuntavaisto kateissa syntyneelle. En jäänyt haastattelemaan kahvilan mukavaa ja persoonallista yrittäjää vaikka vähän kyllä mieli teki, mutta tällä reissulla lapsi ja puput olivat pääosassa eikä yrittäjien välinen kuulumisten vaihto. Kahvila on kuitenkin ymmärtääkseni alunperin 3d-tulostuskahvila, jota se on vieläkin, mutta puputerapiahuoneet ovat tulleet täydentämään kokonaisuutta. Kahvilassa on kaksi pupuhuonetta, joihin kahvilavieraat pääsevät ilmaiseksi kunhan kahvilaostokset per henki ovat vähintään 4€. No sehän nyt onnistuu helposti. Vaikka itse en olekaan täysin vegaani niin runsas vegaanitarjonta ilahduttaa kummasti. Pupukahvilasta sai esim.valita monenmoista vegaanikaakaotakin ja tarjolla olisi ollut omatekoista vegaanijäätelöä. Lapseni oli lähinnä kiinnostunut pääsemaan sinne pupujen luo ja herkut olivat toissijaisia. Hän valitsi ihan peruslinjalla pillimehun ja berliininmunkin. Itse söin herkullista vegaanikakkua ja pupuille ostimme pupusalaatin. Ja vielä toisenkin kun saimme mahdollisuuden vierailla myös toisessa pupuhuoneessa.

Pyysimme ensimmäiseksi päästä siihen pupuhuoneeseen, jossa oli kuusi kania. Pupuhuoneeseen saisi mennä kahvilaherkkujen kanssa, mutta päätimme syödä ensiksi herkut varsinaisissa kahvilatiloissa, jonne pupuilla ei ole asiaa. Sen sijaan koiran saisi ottaa mukaan kahvilaan. Koiraahan meillä valitettavasti ei ole, ainoastaan silloin tällöin harvakseltaan lainakoira Unto. Kahvilatiloissa on myös akvaario sekä se komea 3d-tulostuslaite, josta nyt emme jaksaneet olla kiinnostuneita.

Puputerapiahuoneessa saa olla korkeintaan kuusi ihmistä kerralla ja ruuhka-aikana pupuhuoneeseen joutuu odottamaan. Me pääsimme heti herkut syötyämme, mutta huone oli kyllä täynnä. Kiva huomata että päiväsaikaankin riittää kävijöitä. Soisin asiakkaita pupukahvilaan vieläkin runsaammin, sillä paikka oli kyllä lapselle ihana elämys. Kaikki kuusi pupua pomppivat välittömästi tervehtimään uusia tulijoita.. tai noh, sitä uutta pupusalaattia. Vinkkinä: Pidä pupusalaatista lujaa kiinni jos haluat syöttää sitä pikkuhiljaa joka pupulle! Pupusalaatti purkki lähti aika nopeasti lapsen varomattomista käsistä omatoimisen pupun matkaan, mutta nappasimme sen vielä takaisin, jotta hän sai syöttää tasapuolisesti kaikkia pupuja. Seuraavassa pupuhuoneessa vanhempi ja kokeneempi kani osasikin toimia ammattimaisemmin ja saatuaan pupusalaattipurkin napatuksi, pomppi välittömästi vain pupuille tarkoitettulle alueelle, jonne ihmisten käsilläkään ei ole asiaa, joten emme voineet purkkia takaisin napata.

Meillä oli todella mukava vierailu pupukahvilassa. Ennen junan lähtöä ehdimme vielä piipahtaa vastapäisellä itsepalvelukirpparilla, josta matkaani lähti taas yksi mekko. Hyvin harvoin ostan kirppuroriltakaan vaatetta sovittamatta, mutta tällä kertaa en jaksanut talvikamineissa ja lapsi mukana ahtautua sovituskoppiin. Harjaantuneella kirpparisilmällä ostos osui kuitenkin nappiin ja mekko sopi täydellisesti. Ei todellakaan tarvetta rynniä kauppakeskuksiin kahmimaan alemekkoja kun kirppurorilta löytää kestäväksi todettua pikkurahalla!

Pupukahvila  on muuten tämän viikon remontissa. Kylläpä kävi tuuri, että remontti ei osunut viime viikolle; olin kuitenkin junaliput ostanut jo hyvissä ajoin, jotta sain edulliset. Remontti onkin hyvä syy toistaa reissu jossain vaiheessa, onhan se syytä käydä uudistus katsastamassa! Käy sinäkin ihmeessä. Ihana kun on erilaisia ja valtavirrasta poikkeavia paikkoja ja lapsillekin joku rauhallinen ja rentouttava paikka ilman kiljumista ja huutamista. Hygienihysterikoille varoitus: pupuhuoneen lattialla on pupunpapanoita.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vuoden 2019 Top 5: Luonnonkosmetiikka

Lue koko viesti: Vuoden 2019 Top 5: Luonnonkosmetiikka

Oranssi Orava on täynnänsä pelkästään hyviä tuotteita, joten top5 listan luominen ei tunnu helpolta. Tässä kuitenkin nyt ekokauppiaan yksinvaltaisella mielipiteellä listattu luonnonkosmetiikan top 5:

1. Catteco (entinen Carita Cosmetiikka) Tyrnishampoo

Aloitin vaikeimmalla. Puodissani on niin runsaasti hyviä palashampoita, että voisin täyttää top5-listan pelkästään niillä. Parhaimman valitseminen on lähes mahdotonta, mutta valitsin nyt listalle Carita Cosmetiikan tai siis uudelta nimeltään Cattecon loppusyksystä tulleen uutuuden, Tyrnishampoon. Tässä ykköspaikalla voisi hyvin komeilla myös joku Elsannan tai Famon shampoista esim. Famon tämän vuoden uutuus, kosteuttava savishampoo.

Catteco Tyrni keräsi loppuvuodesta kuitenkin niin runsaasti kehuja ja oli joulumyynnin yksi suosikeista, että tämä loistava shampoopala ansaitsee paikkansa. Pidän tästä kovasti myös itse. Catteco Tyrnishampoo ei sisällä saippuaa vaan se on ns.shampoopohjainen palashampoo. Pesevänä ainesosana on kookosöljy-yhdiste eli tämä palashampoo ei tahmaa eikä lähmää aloittelevankaan palankäyttäjän hiuksia. Catteco Tyrnishampoo sisältää lisäksi paljon hoitavia öljyjä, arganöljyä, jojobaöljyä ja tyrniöljyjä sekä päänahkaa hellivää valkosavea. Tyrnishampoo on hoitava shampoo, joka sopii erityisesti kuiville hiuksille ja herkälle päänahalle. Tyrnishampoo ei kuitenkaan rasvoita hiuksia eikä luo tarvetta tiheämmälle hiustenpesuvälille kuten jotkut hyvin hoitavat shampoot, joten voin suositella tämän kokeilemista oikeastaan ihan kaikille hiustyypeille.

Saitko tai ostitko sinä tyrnishampoon joululahjaksi? Olisi kiva kuulla kokemuksia!

2. Saaren Taika Teepuusaippua

Teepuusaippuaa ei vaan voi jättää Oranssin Oravan listalta pois. Tämä on ollut syksyn 2019 ehdoton myyntimenestys ja vaikka olen tilannyt Teepuusaippuaa uskomattomia määriä, tuntuu se aina loppuvan aivan hetkessä. Meidän perheessä teepuusaippua on 13-vuotiaan ongelmaihoisen käytössä. Lainasin muutaman kerran pojan saippuapalaa ja yllätyin teepuusaippuasta positiivisesti. Olin toki huomannut, että teepuusaippua on loistava tuote pojalleni, joka peseytyy sillä suihkussa hiuksia myöten, mutta omalle aikuiselle iholleni ajattelin tämän olevan liian voimakkaasti pesevä ja kuivattava. Saippua kuitenkin vaahtoaa ihanan pehmeästi enkä ainakaan muutamalla kokeilukerralla huomannut mitään kuivattavaa efektiä.

Saaren Taika teepuusaippua on siitä hassu tuote, että olen myynyt sitä erittäin paljon erityisesti verkkokaupassa. Silti en ole saanut YHTÄÄN tuotearviota tästä tuotteesta. Jos sinulla on Saaren Taika Teepuusaippua käytössä  niin käyhän klikkaamassa tähtesi ja kirjoittamassa muutama sana. Tuotearvostelun jättäminen ei vaadi kirjautumista ja voit tehdä sen myös nimettömänä.

3. Villipuro Suoladeodorantti Kuura ja Sointu

Villipuro-deodorantit tulivat markkinoille ja samantien myös Oranssin Oravan valikoimaan keväällä 2019. Vaikka itse suosin voidedeodorantteja niiden helpon levittyvyyden vuoksi, top5 listalle päätyi stick-muotoinen dödö sillä perusteella, että Villipuron Kuura ja Sointu ovat ensimmäiset luonnonkosmetiikan soodattomat deodorantit, joissa on hyvä pitävyys. Villipuron Suoladeodoranteista löytyy myös tuoksuton vaihtoehto, Verso. Sekä Kuurassa että Soinnussa tuoksu on mielestäni erittäin onnistunut. Molemmissa se on selkeästi tuntuva, mutta ei kuitenkaan liian voimakas (Villipuron soodallisissa deodoranteissa tuoksu on makuuni ehkä jopa turhan mieto). Molemmat tuoksut ovat unisex-tuoksuja, mutta laventelille ja rosmariinille tuoksuva Sointu ehkä hieman feminiinisempi kun taas vähän sitruunaruohomaisesti eksoottisen raikkaalta tuoksuva Kuura on aito unisex-tuoksu. Omassa käytössäni minulla on Kuura ja Sointu sekä Kaurilan saunan voidedeo. En halua aivan joka päivä käyttää soodallista deodoranttia, jotta kainaloiden herkkä iho ei herkisty soodalle. Kiitos Villipuron Suola-Deodoranttejen; nyt soodattominakaan päivinä ei tarvitse pelätä hienhajua.

4. Kaurilan Sauna Sitruunaruoho Hoitoaine

Oma suosikkini palahoitoaineista. Aloitan omien pitkien hiusteni pesun palahoitoaineella: Kastelen hiukset ja sen jälkeen "kampaan" Kaurilan Saunan sydämenmuotoisella hoitoainepalalla hiusten pituudet. Sen jälkeen vaahdotan shampoon. Hoitoainetta ei ole enää tarvetta lisätä shampoopesun jälkeen enkä ole tarvinnut hiuksiin jätettäviä hoitoaineita. Voit toki käyttää hoitoainepalaa ihan "normaalistikin" shampoovaahdotuksen jälkeen. Itse teen tässä järjestyksessä, koska se vähentää yhden huuhtelukerran. Joskus jos hiukset ovat jostain syystä kovin takussa laitan palahoitoainetta sekä ennen että jälkeen shampoovaahdotuksen. Välillä pesen hiukseni Cattecon (entinen Carita Cosmetiikka) Helmi tai Kaste hoitoainepalalla, mutta silloinkin hiustenpituuksiin käytän Kaurilan Saunan sydäntä.

Kaurilan Saunan hoitoaineesta löytyy myös tuoksuton vaihtoehto, joka on tuoksun puuttumista lukuunottamatta täysin vastaava tuote kuin Sitruunaruoho hoitoaine.

5. Luvially Huulivoide

Todella hyvä kotimainen huulivoide muovittomassa pahvihylsyssä. Pitää huulet hyvässä kunnossa ja pakkaus on ylellisen kaunis. Vuoden 2019 uutuusversiot Sweet Mandarin ja tuoksuton Soft Sensitive on otettu innostuneesti vastaan. Pahvihylsyiset huulivoiteet ovat muhkean kokoisia: paino on 16g eli vastaa n.kolmea normaalikokoista huulivoidetta.

Luvially huulivoiteet sisältävät mehiläisvahaa, joten sen suhteen eivät ole vegaanisia. Alkuvuodesta 2020 puodille saapuu Naturetten pahvihylsyiset huulivoiteet, jotka ovat täysin vegaanisia. Jännityksellä odotan, ovatko yhtä hyviä kuin Luviallyn.

Viiden lista täyttyi nopeasti. Lisäksi olisin halunnut mainita mm. Luonkos öljypuhdistuskakut, Havu Huulipunat sekä kokonaisista tuotesarjoista Murumurun ja Flow Kosmetiikan. Vuonna 2020 olen suunnitellut hieman laajentavani ekokodin puolta ainakin pyykinpesuaineiden ja tiskiaineiden osalta. Silti mukaan tulee mahtumaan myös luonnonkosmetiikan uutuuksia. Uutuussarjana tulossa ainakin Kolme Cosmetics.

Jos sinulla on toiveita vuoden 2020 tuotevalikoiman suhteen, niin kuuntelen ja harkitsen toiveita mielelläni!

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Luonkos Öljypuhdistuskakku 43- ja 13-vuotiaalla

Lue koko viesti: Luonkos Öljypuhdistuskakku 43- ja 13-vuotiaalla

Tällä viikolla sain taas ekopuodin kakkubaarin täytettyä: Tuttujen Luonkos-öljypuhdistuskakkujen lisäksi valikoimaan tuli aktiivihiiltä sisältävä kasvojenpuhdistuskakku miehille sekä lumoavasti tuoksuva vartalovoidekakku.

Luonkosin öljypuhdistukakku tuli omaan päivittäiseen ihonpuhdistusrutiiniini reilu vuosi sitten. Sitä ennen olin itsepäisesti ollut sitä mieltä, että puhdistustuotteen tulee vaahdota. Siitäkin huolimatta, että tiesin ettei asia ole niin ja vaahtoavat tuotteet eivät yleensä ole aikuiselle iholle se paras vaihtoehto. En lopulta kokenut öljypuhdistuskakkuun siirtymistä vaikeaksi, päinvastoin. Kakkua pyöräyttää nopeasti käsissä, sen hieroo kuiville kasvoille ja saa helposti poistettua kostutella kasvopyyhkeellä. Ja niin 42 ja 43 vuoden iässä ihoni oli kauneimmillaan sitten lapsuusvuosien :) Minulla on kohtalaisen haastava sekaiho, pintakuiva ja epäpuhtauksiin taipuvainen. Kakun myötä näpyt ovat jääneet oikeastaan täysin historiaan ja iho on ollut talvellakin elinvoimainen ja ainakin melkeinpä hehkuva.

Kuukausi sitten edellinen öljypuhdistuskakkuni loppui, mutta kakut olivat puodilla niin vähissä että en viitsinyt ottaa uutta omaan käyttööni ennen kuin saan täydennystä. Päätin kokeilla muita puhdistusaineita. Suihkussa käytänkin melko usein suolasaippuaa (Carita Cosmetiikka tai Saaren Taika Veera) myös kasvoille. Kesällä suolasaippua sopii minulle toistuvampaankin käyttöön, mutta näin talvella koen, että päivittäinen suolasaippuan käyttö kasvoille ei ole aikuiselle iholleni yhtä hyvä kuin öljypuhdistus.

Öljypuhdistuksen voi toki tehdä muillakin tuotteilla kuin Luonkos öljypuhdistuskakuilla. Olen itse satunnaisesti käyttänyt sekä jojobaöljyä että kookosöljyä ja nyt kokeilin Murumurun Hoitoöljyä. Murumuru Hoitoöljy on erityisen mainio kaksoispuhdistuksessa. Todella näppärältä tuntui levittää hoitoöljy kuiville kasvoille ja pestä se pois hieromalla päälle Murumuru puhdistusvaahtoa, jolla silmämeikinkin saa näppärästi pois. Nopeaa, helppoa ja tehokkaan puhdasta. Suosittelen tätä yhdistelmää lämpimästi epäpuhtaalle ja vähän nuoremmalle iholle. Omaa +40-ihoani puhdistusvaahto tuntui kuivattavan liikaa.

Kokeilin Murumuru Hoitoöljyä myös Murumuru puhdistusmaidon kanssa. Tämä yhdistelmä sopi minulle paremmin, mutta tämäkään kombo ei ollut minulle yhtä hyvä kuin Luonkos Radiant eli tyrnipuhdistuskakku.

Ihoni alkoi näyttää väsähtäneeltä, pintakuivalta ja noh, vähän vanhalta. Tänä aamuna kun olin taas saanut muutaman päivän käyttää lempikakkuani iho näytti pitkästä aikaa sen verran hyvältä että melkein unohdin meikata! Hämmästyttävä teho jo lyhyellä käytöllä ja tähän on vielä huomioitava se, että tämä meneillään oleva viikko on ollut rankka, olen nukkunut normaalia huonommin ja kuukautiskierron ajankohta ei ole se hehkuvimman ihon kohta. Luonkos öljypuhdistuskakku ei ole toki kaikille yhtä toimiva tuote kuin minulle, mutta useampi asiakas on käynyt kiittämässä kun myin hänelle kyseisen tuotteen. Usein kun asiakas tulee ostamaan minulta päivävoidetta pintakuivalle iholle, kysyn ennen päivävoiteen myymistä asiakkaan puhdistusrutiineista. Hyvä voide on tärkeä, mutta kaikki lähtee kuitenkin oikeasta puhdistustuotteesta.

Meidän perheessä on myös toinen kakunkäyttäjä. Esikoisellani puhkesi akne jo 12-vuotiaana ja naama oli jossain vaiheessa todella näppyinen. Vieläkin 13-vuotiaalla pojallani on finnejä, mutta ihonhoidon ottaminen iltarutiineihin on auttanut todella paljon. Poikani käyttää rasvaisen ja sekaihon Healing-kakkua vähintään joka toinen ilta. Suihkussa (joka toinen tai joka kolmas ilta) teini pesee Saaren Taika Teepuusaippualla kasvot, koko kehon sekä myös hiukset. Päänahan kutina on lakannut pojallani teepuusaippuan myötä kokonaan ja kasvojen iho on huomattavasti rauhoittunut tällä yhdistelmällä: Joka toinen tai joka kolmas ilta teepuusaippua ja muina iltoina öljypuhdistuskakku. Seuraavaksi poika saa kokeilla miehistä aktiivihiilikakkua, jonka miehiselle ulkomuodolle kyllä hieman naureskelimme. Fiksu lapseni tuumasi, että no ei miehet osta jos tuotteessa ei lue Men tai Sport :D Oma uskoni nykymieheen on vähän vahvempi ja uskon että miehinen itsetuntokin kestää kosmetiikkatuotteen, vaikka pakkaus olisi sukupuolineutraali tai jopa feminiinisempi.

Luonkos kakun plussat ja miinukset ekokauppiaan arvion mukaan:

+ myös vedenpitävä meikki irtoaa helposti

+ puhdistaa tehokkaasti, mutta hellävaraisesti

+ hehkuva iho ilman pintakuivuutta

+ epäpuhtaudet pysyvät loitolla

+ kotimainen tuote muovittomassa pakkauksessa

+ korkeahkosta hinnastaan huolimatta käytössä melko edullinen riittoisuutensa vuoksi

- pikkupyyhkeet, joilla pyyhin öljyn pois kasvoilta kerryttävät hieman pyykkiä

- joskus jos silmiä ei malta pitää täysin kiinni puhdistuksen aikana, saattaa silmiin tulla hieman öljyisyyttä silmämeikkiä puhdistaessa

- hinta voi tuntua korkealta ensikokeiluun

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Älä osta tai osta, mutta harkitse

Lue koko viesti: Älä osta tai osta, mutta harkitse

Vietätkö sinä Älä osta mitään-päivää vai nautitko Black Fridayn tarjouksista? Minä en tee tänä vuonna oikeastaan kumpaakaan.

Viime vuonna pidin myymälän suljettuna Älä osta mitään-päivänä. Tänä vuonna en joudu tuota ratkaisua miettimään, sillä nykyään myymälä on normaalistikin perjantaisin suljettu. Viime vuonna pidin Älä osta mitään-päivää ainoana oikeana ratkaisuna ja voisi luulla että tänä ilmastoahdistuksen vuonna se tuntuisi yhä tärkeämmältä. Olen yhä sitä mieltä, että välillä on hyvä olla ostamatta ja turhia ostoksia ei kannata tehdä. Elämänilo tulee muista asioista kuin shoppailusta. Mutta jos kaikki kriittiset kuluttajat lakkaisivat tekemästä ostoksia niin mitä tapahtuisi?

Meidän kaikkien tulee vähentää kuluttamista, mutta olemme vielä valitettavan kaukana siitä että kaikki kansalaiset ajattelisivat sen koskevan itseään. Monen mielestä kaikki ikävät asiat kuten ilmastonsuojelu on tehtävä jossain muualla kuin täällä Suomessa. Jos kaikki eettisempää ja ekologisempaa kuluttamista kannattavat lopettavat kokonaan ostamisen niin kulutushan ei silti lopu. Kurjimmillaan voisi käydä niin, että kaikki ekologisempi ja eettisempi kauppa kävisi turhaksi ja kansalle riittää puolalaiset pikamuotikaupat ja jättimäiset halpahallit. Enkä nyt tarkoita sitä, että eettisesti ajattelevien pitäisi alkaa kuluttaa enemmän, ei tietenkään. Varmasti jokainen meistä voi hiukan vähentää kuluttamistaan ja hiilijalanjälkeään. Älyttömään kulutushysteriaan paisunut Black Friday tarvitsee vastapainoa. Mutta ehkäpä tänä vuonna Suomessa ekaa kertaa vietetty White Monday; kiertotalouden ja kestävän kuluttamisen päivä, on tehokkaampi ja aktiivisempi toimitamalli kuin passiivinen Älä osta mitään-päivä. Ehkäpä ensi vuonna jo useampi viettää tähän aikaan vuodesta valoisaa viikkoa mustan sijaan.

Itse todennäköisesti en huomenna osta mitään ellen sitten ruokakaupassa poikkea tai taksvärkkiläiseni kanssa käy pitsalla. Mutta en paheksu sitä jos sinä tartut hyvään Black Friday-tarjoukseen. Minäkin tarttuisin jos jaksaisin kytätä ja vastaan tulisi hyvä tarjous tarvitsemastani läppäristä. Miksi ihmeessä ei ostaisi tarjoushinnalla jos joka tapauksessa on tuotteen hankkimassa? Mutta mitään turhaa ja tarpeetonta ei kannata ostaa edes halvalla. Miksi ottaisit edes ilmaiseksi vastaan sellaista mitä et tarvitse, mikä vie vain kaapissasi tilaa eikä tuota sinulle mitään iloa.

Mukavaa huomista joka tapauksessa! Fiksuja ja hyviä hankintoja jos niitä teet tai levollista ostamattomuuden päivää!

T:Kapinallinen kauppias

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

White Mondayn kunniaksi: Vitosen mekko

Lue koko viesti: White Mondayn kunniaksi: Vitosen mekko

Pyysin jo pari viikkoa sitten naapuripuodin Hennaa ottamaan minusta kuvan "uudessa" mekossani ajatuksenani kirjoittaa sananen halpamuodista. En sitten kirjoittanutkaan kun tuntui, että ajatukseni ovat itsestäänselvyyksiä ja lässyttävää ohjeistusta. Mutta tänään Suomessa vietetään ensimmäistä kertaa White Mondayta; kiertotalouden vastaiskua kulutushysteriselle Black Fridaylle. Samalla pikkujoulukausi on alkamassa ja moni miettii päällepantavaa juhlakauteen. Ja kauppakeskuksissa pikamuoti villitsee... Joten eiköhän tässä olla ajankohtaisuuksien äärellä:

Miten toimia kun vaatekaapissa "ei ole mitään päällepantavaa"?

1. Siivoa vaatekaappi. Todennäköisesti löydät unohtuneen aarteen. Jos et löydä aarretta niin siisti kaappi joka tapauksessa palkitsee.

2. Lähde kirpparille ystävän kanssa. Saatat tehdä löytöjä. Jollet niin vietit todennäköisesti kuitenkin mukavan hetken kuulumisia vaihdellen. Tosin on siellä kirpparilla yksinkin ihan kivaa; itse useimmiten käyn ihan yksinäni tai lapsen kanssa. Eniten teen vaatelöytöjä lapsille, mutta viime aikoina on myös oma vaatekaappi alkanut täyttyä kirppismekoilla. Omat lempivaatteeni, ne mitkä tuntuvat ajankohtaisilta vuodesta toiseen ovat kirpparilta. Kuvan mekko on uusin kirppislöytöni. Maksoin siitä vitosen ja uskoisin, että mekko tulee ilahduttamaan minua vuosiksi eteenpäin.

3. Jos livekirppareille ei ole aikaa tai tuntuu ettet löydä mitään niin kokeile nettikirpparia tai käytettyjen vaatteiden verkkokauppaa. Jälkimmäisessä hinnat ovat hieman korkeammat, mutta tuotteilla on palautusoikeus ja valikoima on laaja ja helposti selattava. Itse testasin ekan kerran Rekki-nettikauppaa jokin aika sitten. Tilasin useamman vaatteen ja eiväthän ne kaikki sitten päälleni istuneet, mutta sopimattomat vaatteet oli helppo palauttaa.

4. Lainaa vaatelainaamosta. Ihailen ihmisiä, jotka käyttävät Vaatepuu-palvelua. Heillä on järkevä laadukas yhteinen vaatekaappi muiden fiksujen lainaaja-ihmisten kanssa eikä ylitursuavaa omaa vaatekaappia. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Itse en ole vaatelainaamoa testannat, mutta jos tarvitsisin laadukkaampaa bisnes-pukeutumista tai muita edustusvaatteita niin todennäköisesti kokeilisin.

5. Jos päädyt ostamaan uutta niin osta vaate, josta todella pidät ja jonka on aikuinen ihminen ommellut. Vaikka vaate olisi kalliimpi niin vuosia kestävä vaate tuottaa mielihyvää toisin kuin parissa pesussa kulahtanut lumppu.

On helppoa kieltäytyä sellaisesta mikä ei ole itselle tärkeää. Minun ei yhtään tee mieli sukeltaa pikamuotipaikan persoonattomien vaatteiden keskelle, joten oikeasti en luovu mistään. Ymmärrän, että erityisesti nuorille pikamuoti voi olla todellinen houkutus ja jollekin siirtyminen vastuullisempaan kuluttamiseen on oikeasti sankariteko. Ei minulle, joka en halua niitä asioita. Minun sankaritekoni olisi kasvattaa lapseni niin, että he haluavat muita asioita kuin vastuuttomasti tuotettua pikamuotia. Tai kertakäyttöisiä huonekaluja.

Valoisaa viikkoa! Varmaankin arvaattekin, että tätäkään viikkoa ei Oranssissa Oravassa vedetä mustaksi :) Marraskuussa tarjouksena ovat Villipuron deodorantit (kamppis toteutettu sovitusti Villipuron Riitan kanssa) sekä poistomyynnissä olevat eteeriset öljyt, joita on vielä jokunen jäljellä (myymälässä muutama tuoksu enemmän kuin verkkokaupassa). Black Friday-tarjouksia ei ole tulossa, mutta ette te varmaan niitä ekokaupasta odottaneetkaan :)

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Eteeristen öljyjen loppuunmyynti

Lue koko viesti: Eteeristen öljyjen loppuunmyynti

Päätin tänä aamuna, että luovun eteeristen öljyjen myynnistä. Ainakin toistaiseksi.

Itse käytän eteerisiä öljyjä mm.omatekoiseen pyykkietikkaan, omatekoisiin itikkakarkotteisiin, helpottamaan flunssanoireita ja välillä myös ihan vain tuomaan tuoksua kotiin. Olen kuitenkin hyvin varovainen eteeristen öljyjen käytössä, vaikka pidänkin tuoksuista. Eteeriset öljyt ovat luonnollisia kasveista saatavia aineita, mutta ne ovat hyvin hyvin vahvoja, tiivistetyssä muodossa olevia. Minulla on kotona myös muodikas diffuuseri, mutta uskallan käyttää siinä ainoastaan rosmariinia ja sitäkin ihan vain pisara tai pari säiliölliseen vettä. Rosmariinia siksi, että se kuuluu niihin harvoihin eteerisiin öljyihin, joiden pitäisi olla turvallisia myös kissoille.

Miksi sitten luovun näiden ihanien tuoksutuotteiden myynnistä kun itsekin niitä käytän?

Lopettamiseen/tai pieneen taukoon (en ole päättänyt vielä lopullisesti), on kaksi syytä:

1. Olen huolissani ihmisten ylihuolettomasta öljyillä lotraamisesta. Viikonloppuna myymälässäni kävi kolme rouvaa, joista yksi huomasi eteeriset öljyni ja siihen toinen mainitsi, että nuo eivät ole niitä elintarvilaatuisia. No eivät toki ole elintarvikkeita, ei eteerisiä öljyjä ole tarkoitettu syötäviksi. Siihen rouvat minua sitten valistivat että kyllä osa eteerisistä öljyistä on. Myös viime viikolla myymälässäni kävi rouva, joka kertoi käyttävänsä eteerisiä öljyjä sisäisesti ja juovansa joka aamu eukalyptusvettä. Sisäinen käyttö onneksi on aika harvinaista, mutta ulkoisestikin öljyjä voi käyttää liikaa. Öljyjä kuuluu käyttää maltillisesti eikä ikinä laimentamattomana suoraan iholle (muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta).

Ajatus siitä, että joku vaarantaa oman, lastensa tai lemmikkiensä terveyden minulta ostettujen tuotteiden liiallisen käytön vuoksi alkoi huolestuttaa minua sen verran että ainakin tuumaustauko on paikallaan.

2. Olen tilannut myynnissäni olevat Nurmen eteeriset öljyt maahantuojan kautta. Yhteistyö on sujunut hyvin ja tuotteet ovat hyviä. Nyt kyseisen maahantuojan on ostanut suurempi maahantuoja ja tarvitsen nyt mietintätauon senkin suhteen, että haluanko tilata enää kyseisen ison toimijan kautta. Näillä näkymin en halua. Jos haluan jatkossa Nurmen eteerisiä öljyjä niin ehkä voisin tilata niitä suoraan Nurmelta. Jos tämä ei onnistu niin minulla on myös monta muuta kanavaa, joista voin tilata muunmerkkisiä laadukkaita eteerisiä öljyjä, joten jos kevään puolella tulen asian kanssa toisiin aatoksiin tai asiakkaat kovasti öljyjä kaipaavat niin saan niitä toki helposti myymälääni ja verkkokauppaan.

Jos Oranssi Orava ei enää jatkossa myy eteerisiä öljyjä niin pulaanhan te asiakkaat ette jää; eteerisiä öljyjä saa nykyään joka puolelta. Myymälässä asioivat löytävät eteeriset öljyt esim.muutaman sadan metrin päästä Aito luontaistuote Marjatertusta, jossa on hyvä ja asiantunteva palvelu.

Kokonaan tuoksuttomaksi Oranssi Orava ei ole ryhtymässä: useissa tuotteissa tuoksuu ihanasti ja fiksusti käytettyinä eteeriset öljyt. Osa on lisätty tuotteisiin tuoksun vuoksi, mutta monilla on myös muita tarkoituksia. Esim.teepuusaippua ei tuoksu teepuulle vain kiehtovan tuoksun vuoksi vaan sen antiseptisten ja tulehduksia lievittävien ominaisuuksien vuoksi. Pienyrittäjienkin valmistamat kosmetiikkatuotteet käyvät läpi turvallisuustarkistukset, joten näissä luonnonmukaisissa tuotteissa voit nauttia tuoksuistakin turvallisesti.

Mutta hei, auttakaas minua toteuttamaan tämä eteeristen öljyjen valikoimasta poisto. Kaikki jäljellä olevat Nurmen eteeriset öljyt nyt -20% kunnes laatikko on tyhjä. Käyttäkää fiksusti, nauttikaa ihanasta tuoksusta tippa kerrallaan! Huomioikaa tuoksuyliherkät, lapset ja lemmikit. Älkääkä syökö ja juoko näitä ihania tuoksutuotteita!

Lue koko viesti
31 - 36 / 36 tuloksesta