Moi Forest Nurturing Forest Dust Baby Cream on erityisesti vauvoille ja taaperoille tarkoitettu hellävarainen voide, joka sisältää "metsäpölyä" eli mikrobiuutetta, joka tutkitusti vahvistaa ihon mikrobiomia ja elimistön vastustuskykyä.
Metsäaltistus monipuolistaa runsaasti ihmisen mikrobiomia. Lapsen immuniteetti rakentuu ensimmäisen kolmen vuoden aikana ja tuona aikana on hyvä saada mahdollisimman monipuolinen mikrobisto, joka voi suojata autoimmuunisairauksilta ja allergioilta. Metsä-humusuutetta sisältävän voiteen käyttö on turvallinen tapa lapsen mikrobiston kasvattamiseen, sillä humusuutteesta on poistettu kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat. Sen sijaan humusuutteessa on laaja kirjo eri sukuisia hyödyllisiä mikrobeja.
Metsäpölyä sisältävän vauvavoiteen käyttö suositellaan aloitettavan samoihin aikoihin kun vauva alkaa maistella kiinteitä, liikkumaan jonkin verran ympäristössään ym.kun alkaa olla luontaisestikin aika mikrobiston kasvattamiseen eli n.4-6kk ikäisenä. Voidetta voi hyvin käyttää jo vastasyntyneelle jos hän heti saa muutenkin kosketusta monipuoliseen mikrobistoon esim.jos perheessä on koira.
Moi Forest Metsäpölyä sisältävä vauva-ja taaperovoide yhdessä luonnossa liikkumisen ja monenlaisen ympäristöön tutustumisen ohella edesauttaa lapsen terveen vastustuskyvyn kehittymistä. Monipuolinen mikrobisto suojelee taudinaiheuttajia vastaan, mutta ei toisaalta hyökkää vaarattomia aineita kuten siitepölyä tai vaikka elimistön omia soluja vastaan. Moi Forest Vauva-ja taaperovoide on vielä hellävaraisempi kuin Moi Forest yleisvoide, joten myös hyvin herkkä aikuinen voi valita itselleen tämän vauvavoiteen.
Metsämikrobivoiteen käyttö: Hiero voidetta kerran päivässä vähintään 10x20cm ihoalueelle vauvan selkään saadaksesi riittävän määrän metsäpölyä. Tarvittaessa voit käyttää isommallekin alueelle jos iho on kuiva. Metsämikrobiuutetta sisältävä voide hyvin todennäköisesti helpottaa atooppisia oireita, mutta älä levitä voidetta rikkoutuneelle iholle. Jos atooppinen iho on rikki, hoida se ensiksi esim.kookosöljyllä ja käytä metsäpölyä sisältävää voidetta vain rikkoutuneen ihoalueen ympärille. Kun iho ei enää ole rikki, voit käyttää Moi Forest vauvavoidetta myös atooppiselle ihoalueelle.
Erittäin laadukkaista ainesosista valmistettu voide turvallista luonnonkosmetiikkaa.
Valmistusmaa: Suomi
Aqua, Betula Pendula (Birch) Sap, Glycerin, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Cetearyl Olivate, Glyceryl Stearate SE, Cetearyl Alcohol, Sorbitan Olivate, Humus Extract, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Squalane, Avena Sativa (Oat) Kernel Oil, Vaccinium Myrtillus (Bilberry) Seed Oil, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract, Tocopherol, Acacia Senegal Gum, Xanthan Gum, Sodium Levulinate, Sodium Anisate, Glyceryl Caprylate, Lactic Acid, Citric Acid, Parfum
*Luomuviljelty raaka-aine
100 % Luonnollisia raaka-aineita
25 % Luomuviljeltyjä raaka-aineita