Julkaistu , julkaisija

Uusi yritteliäs vuosi

Uusi yritteliäs vuosi

Vuosi 2021 on ollut Oranssille Oravalle mielenkiintoinen ja vaiherikas, mutta taloudellisesti haastava. Lokakuussa kun tuntui, että mikään ei suju eikä myyntiä ole puodilla eikä verkkokaupassa tein päätöksen, että tämä yritys lopettaa mikäli vuosi 2022 ei ole parempi.

Vaikka päätös tuli tehtyä epätoivon hetkellä niin koen päätöksen järkevänä. Vaikka tämä on juuri se työ mitä haluan tehdä niin jos en vielä ensi vuonnakaan ala saada itselleni yhtään taatumpaa toimeentuloa niin voinen todeta epäonnistuneeni ja suuntaan kohti uusia asioita. Mutta pyrkimykseni ehdottomasti on onnistua! Lähden uuteen vuoteen innokkaana ja toiveikkaana. Teen parhaani.

Mutta millainen oli vuosi 2021?

 

Box by Posti

Viikkoa ennen joulua 2020 sain kuulla voittaneeni kahdeksi viikoksi showroomin Keskuskadulle Box by Postille. Olin innoissani ja jännittynyt. En juurikaan malttanut joululomailla kun järjestelin 4.1. alkava showroomia. Näyteikkunasta tuli hieno ja olin siitä kovin ylpeä. Valitettavasti koronarajoitukset hieman vähensivät ihmisvirtaa Helsingin keskustassa ja myös sää teki tepposiaan. Ensimmäinen showroom-viikko vielä meni ihan hyvässä säässä, mutta toiselle viikolla iski mahdottomat lumimyräkät ja sen jälkeen hurjat paukkupakkaset. Ihmiset välttivät liikkumista. Showroomin jälkeen olin melko pettynyt. Olin odottanut parempaa myyntiä niin itse paikan päällä Box by Postissa kuin verkkokaupassakin. Jälkikäteen katsottuna tammikuun verkkokauppa-myyntini oli kuitenkin ihan hyvä verrattuna loppuvuoteen, joten voisin kuvitella näyteikkunan tuoneen näkyvyyttä ja lisäkävijöitä verkkokauppaan.

 

Alkuvuoden erikoiset aukioloajat

Tammikuussa koko Korson Wanha asema oli avoinna vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Kokeilu oli mielenkiintoinen ja itse asiassa myynnillisestikin ihan kannattava. Lähinnä kahvila-asiakkaissa tuntui aiheuttavan hämmennystä kun arkisin ei päässytkään kahville. Pohdimme samantyyppistä aukiolo-ratkaisua tulevaankin alkuvuoteen, mutta päädyimme kuitenkin Saaran ja Hennan kanssa siihen, että pidetään pitkä joululoma ja sen jälkeen normaalit aukioloajat. Kausittain vaihteleva aukiolo tuntuisi silloin tällöin järkevältä ja jotkut ilahtuvat kovasti jos välillä on mahdollisuus tarjota sunnuntai-aukioloja. Osaa asiakkaista taas muutokset tuntuvat sekoittavan ja ehkä useampi on tasaisemman normaalirytmin kannattaja.

 

Kirjanpitäjän vaihto

Tammikuussa Oranssi Orava siirtyi uuden tilitoimiston huomaan. Vanhassa kirjanpitäjässäkään ei ollut mitään vikaa, mutta kuukaisittaiset kirjanpitolaskut tulivat koko ajan kalliimmiksi, vaikka yritin laittaa paperit kronologiseen järjestykseen. Välillä minulta kuitenkin puuttui tositteita ja kirjanpitäjä joutui kyselemään niiden perään.Ehkä hän kyllästyi hutilus-asiakkaaseensa ja vihjaisi asian laskuttamalla aina vain useammista tunneista.

Siirryin Tasemyllyn asiakkaaksi, jossa minulla on kiinteä kirjanpito ja tilinpäätös-kustannuksetkin sisältyvät kuukausihintaan eli tulevana alkuvuonna en saa monen sadan tilinpäätöslaskua. Ihanaa. Tasemyllyyn siirtymisen myötä pääsin myös eroon paperisesta kirjanpidosta ja siirryin käyttämään E-taskua, joka on helppo ja näppärä. Aiemmin kun joka kuukausittainen tositteiden lähettäminen kirjanpitäjälle oli minulle aikaa ja voimavaroja vaativa epämiellyttävä työ niin nyt E-taskun myötä kuukausittaiset kirjanpitoasiat sujuvat melko huomaamattomasti ilman loppukuun tuskanhikeä. Tilitoimiston vaihto ja E-taskuun siirtyminen oli yksi vuoden parhaimmista asioista.

 

Kesätyöntekijä ja työharjoittelija

Kevät oli myynnillisesti turhan pientä, mutta kesällä puodilla kävi kauppa hyvin. Valitettavasti verkkokauppaan en onnistunut kovin paljon kesäostajia saamaan ja verkkokauppa onkin tempoillut koko vuoden melko surkeassa tilanteessa. Siitä huolimatta palkkasin heinäkuun lomani ajaksi kesätyöntekijän pakkaamaan verkkotilauksia. Kokemus oli hyvä ja oli kiva työllistää yksi kesätyöseteli-nuori kymmeneksi päiväksi.

Syyskuussa Oranssissa Oravassa ja Korson Aseman puodissa aloitti yhteinen työharjoittelija Sirkku. Niin minuun kuin Hennaankin on aiemminkin ollut yhteydessä Verven työkuntoutuja-työharjoittelijoita, mutta olemme aiemmin joutuneet kieltäytymään työharjoittelijoiden ottamisesta. Tilamme ovat aika pienet ja monen kuukauden työharjoittelu vaatii pienissä tiloissa toimivuutta. Sirkun hakemus kuitenkin herätti kiinnostukseni ja ehdotin Hennalle jos kysyisimme mahdollisuutta ottaa yhteinen työharjoittelija. Minulla on pikkiriikkinen työpöytä puodilla ja silloin kun en palvele asiakkaita, olen aika paljon koneella. En pystyisi yksin tarjoamaan työharjoittelijalle mielekästä tekemistä 15 tunniksi viikossa. Työharjoittelijan ollessa tiskin takana on itse oltava muissa puuhissa.

Sirkulle sopi hyvin olla harjoittelussa molemmissa puodeissa ja tämä järjestely sopi myös työkuntoutumista järjestävälle taholle Vervelle. Arki Sirkun kanssa on sujunut hyvin ja hänkin on viihtynyt meillä niin hyvin, että työharjoittelu jatkuu vielä keväällä. Olemme Hennan kanssa todennäköisesti ihmeissämme kun Sirkku toukokuussa lähtee. Silti en ehkä jaksa kovin pian ottaa uutta harjoittelijaa. Sirkusta jotenkin arvioin että hän pystyy itsenäiseen työskentelyyn eikä myöskään liian helposti turhaudu jos joskus on vähän vähemmän tekemistä. Onneksi Hennan puolen rutiineissa kuten lankahyllyn järjestelyssä on puuhaa ihan joka päivä. Henna tuntuukin olevan meistä se, joka hallitsee delegoinnin paremmin ja usein Sirkku löytääkin hyvin tekemistä Korson Aseman puodin puolelta jos minä uppoudun työhöni osaamatta delegoida.

 

Yrittäjän ammattitutkinto

Syksyllä 2020 aloitin Yrittäjän ammattitutkinnon Careerian Tikkurilan toimipisteessä. Valmistuin kesäkuussa 2021. Yrittäjäkurssi oli erittäin hyvä, vaikka itselleni lähiopetus olisi sopinut etäopetusta paremmin. Kurssipäivä tietokoneen ruudun kautta tuntuu minusta paljon raskaammalta kuin päivä oppilaitoksen tiloissa, joissa on myös kahvitauko ja lounastauko yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Toki etäopiskelussa on se erinomaisen hyvä puoli, että ei tarvitse herätä aamulla ajoissa ehtiäkseen kouluun. Kovin monta opetuspäiväähän aikuiskoulutukseen ei kuulu, vain 1-2 kuukaudessa.

Suuntautumisvaihtoehtoina minulla oli Myynti ja markkinointi sekä Taloushallinto. Jos itse olisin itseni arvostellut en olisi päästänyt itseäni Taloushallinnosta läpi, niin pahasti se minulla yhä takkuaa. Myös markkinoinnin suhteen on yhä todella paljon tekemistä, mutta olen paljon tänä vuonna edistynytkin.

 

Varastonhallinta

Juuri kun kutakuinkin sain varastonhallinnan automatisoitua niin että OP-kassalla myymäni tuotteet vähenivät myös verkkokaupan saldoilta, tuli ilmoitus, että OP-kassan toiminta loppuu vuoden loppuun mennessä. Edessä oli taas uuden kassajärjestelmän ja varastonhallinnan mietintä. Koska Vilkas-verkkokauppapohjaani ei OP-kassan lisäksi ollut synkronoitavissa muita kassajärjestelmiä, oli OP-kassan lopetus se viimeinen sysäys päätöksessäni ulkoistaa verkkokaupan varastointi ja logistiikka. Kun verkkokaupan ja puodin varastot ovat erilliset, niiden ei mitenkään tarvitsekaan keskustella keskenään ja eikä kassajärjestelmän valinta ole riippuvainen sen sopivuudesta Vilkkaan kanssa. Päädyin siis ulkoistamaan verkkokauppani varaston Verkkologistiikalle. Kassatarjonta tuntuu tällä hetkellä olevan yllättävän kivikautinen. Tarjotuissa vaihtoehdoissa olisi tarvittu kassakonetta eikä kuittia saanut kuin epäekologisena ja ärsyttävänä paperiversiona. Kun tähänkin saakka kassani on toiminut puhelimen tai tabletin kanssa tuntui hölmöltä ajatukselta palata kivikauteen ja hankkia kassakone. Niinpä palasin takaisin Zettlen käyttäjäksi. Zettle on kassa, jonka kanssa minulla ei ole ollut juuri mitään ongelmia. OP-kassan kanssa niitä olikin tukuittain eli ei varsinaisesti tule sitä ikävä. Zettle on hieman hintava, mutta varteenotettavia vaihtoehtoja sille ei tunnu olevan (paitse ehkä SumUp, joka on kai hyvin samanlainen.) Mutta Zettle-laite minulla oli jo valmiina, joten OP-kassan vaihto Zettleen tapahtui niin näppärästi että postitin OP:n maksupäätteen heille takaisin ja kaivoin Zettlen pöytälaatikosta. Ainut haaste oli se, että Zettlessä minulla ei enää ollut muita kuin showroomissa mukana olleet tuotteet syötettynä. Minun pääni on tyhjää hattaraa, jossa ei kauheasti tietoa pysy, mutta suurimman osan tuotteitteni hinnoista kuitenkin muistan ulkoa niin jonkin aikaa pärjäsin pitkälti niinkin. Sirkku sitten ryhtyi syöttämään tuotteita Zettleen. Varmaan ne olisi saanut jollain excelilläkin ehkä menemään, mutta voin vakuuttaa että moiset excel-siirrot ei minulta onnistu. Koko sana Excel on minulle lähinnä kauhistus eikä minun Libre Officeltani edes virallista Exceliä löydy.

 

Uusi keveämpi vuosi

Mutta miettikääs miten upeat valmiudet mulla on aloittaa vuosi 2022 kun edeltävänä vuonna on vaihdettu kirjanpitäjä, kassaohjelma, verkkokaupan teema noin miljoonaan kertaan ja ulkoistettu verkkokaupan varasto. Vuosi 2021 oli isojen myllerrysten vuosi. Ei ihme että välillä vähän hirvitti.

Ihanaa uutta vuotta kaikille! Toivottavasti olette Oranssin Oravan matkassa myös vuonna 2022 ja minä ainakin kovasti toivon, että alkava vuosi ei jää Oranssin Oravan viimeiseksi. Ehkä se on ensimmäinen menestyksen vuosi.

T: Uuteen vuoteen uteliaana suuntaava ekokauppias Erika


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti