Julkaistu , julkaisija

Tai ehkä sittenkin hieman keskeneräinen

Tai ehkä sittenkin hieman keskeneräinen

Viimeksi kirjoitin ihan onnessani asiakkaan kehuttua verkkokauppaani mielettömäksi. Sen kirjoituksen jälkeen olenkin jo pudonnut fiiliksissä verkkokaupan suhteen alas ja lujaa.

On ihanaa jos saa kuulla asiakkailta kehuja. Ne ovat tärkeitä ja ilahduttavat aidosta. Välillä on kuitenkin hyvä kuulla myös kritiikkiä. Pyysin muilta verkkokauppiailta mielipidettä kaupastani ja vaikka kukaan ei sanonut mitään ilkeää niin myöskään kovin paljon positiivista sanottavaa ei ollut. Hetkellisesti tuli itselleni sellainen olo, että koko verkkokauppa on niin surkea että on suorastaan ihme, että kukaan on koskaan mitään tilannut. Asiaa jonkin aikaa pyöriteltyäni päätin kuitenkin ottaa viisaampieni neuvoista vaarin ja vaihtaa tempaisin koko verkkokaupan teeman taas kerran.

Tein muutokset nopeasti aamukahvia juodessa eli vielä on keskeneräistä, mutta ainakin oman tarkastukseni mukaan kaikki kuitenkin toimii. Jos huomaat kaupassa jotain todella kummallista niin olen iloinen jos vinkkaat siitä minulle. Seuraava askel olisi sitten tuotekategorioinnin selkeyttäminen, jotta löydätte etsimänne mahdollisimman vähin klikkauksin. Sen asian suhteen joudun vielä hetken pitämään mietintämyssyä päässä.

Mukavaa marraskuun jatkoa ja toivottavasti viihdyt verkkokauppa-ostoksilla. Tavalliseen tapaan Oranssi Orava ei tänäkään vuonna lähde mukaan Black Friday eikä muihinkaan alevillityksiin eli voit turvallisin mielin tehdä vaikka joululahjaostokset jo tänään.

T:Ekokauppias, Erika


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti