Julkaistu , julkaisija

Salmen Suopa palashampoot

Salmen Suopa palashampoot

Salmen Suopa palashampoot ovat Oranssin Oravan valikoiman uusimmat hiustuotteet. Uskalsin tilata niitä tusinan verran jokaista ihan pelkän ainesosalistan perusteella sekä siksi, että Salmen Suopa on jo vakuuttanut minut laadullaan ja hyvillä tuotteillaan.

Salmen Suopa palashampoita on kolme erilaista. Kaikki ovat saippuattomia eli täysin tahmaamattomia ja sopivat siis lähestulkoon kaikille.

Kaura&Shea on paloista hoitavin ja tarkoitettu kuiville hiuksille ja päänahalle.

Jojoba sopii kaikille hiustyypeille.

Nokkonen&Hamppu sopii normaaleille ja rasvoittuville hiuksille.

Sain itselleni testiin jokaisen näistä paloista ja jouduinkin vaikean valinnan eteen: Mitä testaisin ensimmäiseksi!

Ennakkosuosikkini oli Hamppu&Nokkonen, sillä sekä hamppu että nokkonen ovat loistavia ainesosia hiustuotteissa. Omat hiukseni ovat pitkät ja käsittelemättömät ja minulle sopii useimmat luonnonkosmetiikan hellävaraisista shampoista. Hyvin harvoin käytän nestemäistä, koska nestemäinen shampoo tekee hiuksistani helposti vetelämmät ja lättänämmät kuin palashampoo. Palashampoo sopii hiuksilleni paremmin ja olen niin tottunut shampoopalaan että muoviputeli tuntuu oudolta. Pitkään vetelään hiuslaatuun ja jonkin verran rasvoittuvaan hiuspohjaan hamppu&nokkonen tuntuu nappivalinnalta. Toisaalta hieman rasvoittuvasta hiuslaadustani huolimatta suosin usein hieman hoitavampia paloja.

Hamppu&Nokkosessa myös hieman mietityttää sen väri ja nokkonen. Minulla on luonnonvaaleiksi hiuksiksi hyvin vaaleat hiukset ja nokkonen voi jonkin verran tehostaa ruskeiden ja punaisten hiusten sävyä. Tuskinpa se vaaleita hiuksia miksikään värjää, mutta usein valitsen mieluiten vaaleanvärisen kuin tumman shampoopalan (poikkeuksena Famon lähes musta Höpönassu, jonka mustasavi ei värjää vaaleitakaan hiuksia vaan saattaa sen sijaan jopa kirkastaa vaaleaa hiussävyä).

Muutenhan tuo nokkonen on loistava ainesosa shampoossa: Se vahvistaa ja tuuhentaa hiusta. Voipi olla mahdollista, että nokkosshampoon käyttö saisi minun ferritiinin puutteesta mahdollisesti hieman ohentuneen hiuskuontaloni taas paksuimmilleen ja tuuheimmilleen.

En kuitenkaan valinnut Hamppu&Nokkosta ensimmäiseksi, koska naapuripuodin Henna valitsi sen palan kokeiltavaksi. Tulen kyllä itsekin testaamaan tuota palaa, mutta saan Hennan mielipiteen jo varmaan pian. Hieman vielä kyllä horjuin päätöksestäni kun paloja kuvasin ja avasin testipalani paketistaan. Ihanan houkutteleva palanen suloisella piparmintun tuoksulla!

Seuraavaksi avasin Jojoba-shampoon kuvattavaksi ja päätin jo että tämä on se mitä kokeilen. Vaalea kaunis shampoopala, joka varmasti ei värjää vaaleintakaan hiusta. Ja hyvin hyvin mieto, suloinen appelsiinintuoksu.

Mutta sitten kuitenkin valitsin sen, mikä oli aluksi viimeisin vaihtoehtoni. Kaura&Shea shampoon tuoksu yllätti. Suloisen hempeän vaaleansininen pakkaus ja kaurankuvat saivat kuvittelemaan hyvin hyvin mietoa tai ehkä tuoksutonta tuotetta. Pakkauksesta tulvahtikin melko voimakas orkideamainen imelähkö tuoksu. No, mutta tätähän on pakko testata! Yleensä eteeristen öljyjen tuoksut eivät jää hiuksiin tuoksumaan, mutta testataan! Valitsin tämän kuivien hiusten shampoon myös siksi, että hiukseni eivät sillä kertaa olleet kovin likaiset. Ilman näitä houkuttelevia uutuuksia en olisi sinä päivänä edes pessyt hiuksiani tai jos olisin niin pelkällä hoitoaineella.

 

Heikompi vaahtoavuus, parempi hoitavuus

 

Salmen Suopa shampoossa hämmästytti sen selkeästi vaikkapa Famoa, Cattecoa tai Vuohelmaa heikompi vaahtoavuus. Salmen Suopa shampoopala vaatii mielestäni ehdottomasti kaksi vaahdotusta. Minähän suosittelen kahta vaahdotusta millä tahansa shampoolla, mutta Salmen Suovassa se vaikuttaa ihan välttämättömältä. Ensimmäisellä vaahdotuskeralla Salmen Suopa shampoo ei juurikaan vaahdonnut. Parhaimmaksi tämän shampoon kanssa huomasin käsien kautta vaahdottamisen. Suoraan hiuksiin vaahdottaminen ei toiminut niin hyvin.

Vaahdotin shampoopalaa käsissäni ja tein ensimmäisen vaahdotuksen jälkeen pikahuuhtelun. Toisella vaahdotuksella sain jo paremmin vaahtoa aikaiseksi, mutta sekin vaati hieman käsivällisyyttä. Sama kokemus oli myös naapuripuodin Hennalla ja totesimmekin, että tämä ei ehkä ole se shampoopala, jota kannattaa suositella ensimmäistä kertaa palashampoota kokeilevalle, koska ensikertalaiselle saattaisi tulla kuva, että palashampoota on hankala käyttää.

Kysyin Salmen Suovan Sariltakin tästä vaahtoavuudesta ja vastaus heikompaan vaahtoavuuteen tulee siitä, että Salmen Suopa shampoo on 2in1 palashampoo eli näissä on hoitoaine mukana ja lisäksi peseviä tensidejä on kolme erilaista. Useimmissa shampoopohjaisissa palashampoissa on vain yksi pesevä tensidi (SCI), mutta näissä on myös kaksi muuta vieläkin hellävaraisempaa luonnonkosmetiikan tensidiä. Kolmen tensidin yhdistelmä on hellävaraisempi kuin vain yhden.

Suosittelen Salmen Suopa palashampoota siis erityisesti henkilölle, joka on jo tutustunut palashampoiden maailmaan, mutta ei ole vielä löytänyt itselleen sopivaa hellävaraista shampoota. Olet ehkä kokenut palashampoot hieman liian peseviksi ja joutunut ehkä tämän vuoksi välillä vuorottelemaan palashampoon ja luonnonkosmetiikan nestemäisen shampoon tai ehkä hoitoainepesun välillä. Kokeile ihmeessä Salmen Suopaa: Nämä ovat erittäin hellävaraisia päänahalle ja hiuksia hoitavia.

Vertaisin Salmen Suopa palashampoon vaahtoavuutta ehkäpä Cattecon vaahtoaviin hoitoainepaloihin (Kaste ja Helmi), joita välillä käytän hiustenpesussa. Hyvinkin runsas vaahto kyllä syntyy, mutta ei ihan yhtä nopeasti kuin totutusti muilla palashampoilla.

 

Käyttökokemuksia

 

Itse siis kokeilin ensiksi kaura&sheaa. Melko voimakas kukkainen tuoksu ei jäänyt hiuksiin, en ainakaan huomannut. Kaura&Sheaa aion kokeilla pian uudelleen, sillä ensimmäinen kokeilu ei vielä vakuuttanut. Lopputulos oli muuten hyvä, hiusten ulkonäössä ei ollut vikaa, mutta pesusta seuraavana päivänä päänahkani hieman kutisi. Minulla on taipumusta päänahan kutinaan, mutta se ei tällä kertaa välttämättä johtunut uudesta shampoosta vaan esim.hiusten hidas kuivuminen voi sitä joskus aiheuttaa. En käyttänyt fööniä vaan annoin kuivua vapaasti. On myös mahdollista, että kaura&Shea shampoo oli minulle liian hellävaraisesti pesevä ja siksi seuraavana päivänä tuntui kutinaa, mutta tämän vielä testaan.

Myöhemmin tehty lisäys: Kun kokeilin Kaura&sheaa toisen kerran, päänahan kutinaa ei enää esiintynyt eli todennäköisesti se ei ensimmäiselläkään kerralla johtunut shampoosta. Shampoopala myös vaahtosi toisella käyttökerralla paremmin. Vaati kyllä kaksi vaahdotusta ja ensimmäisen vaahdotuksen tein käsien kautta, mutta toinen vaahdotus onnistui myös palalla suoraan hiuksiin. Vaahto oli runsas.

Seuraavaksi testasin houkuttelevaa Hamppu&Nokkonen shampoota. Yhden kerran perusteella tämä sopi minun hiuksilleni paremmin kuin kaura&shea, mutta näiden kahden palan kanssa jatkan vielä testailua.

Viimeiseksi testasin Jojoba-shampoota ja intuitioni tätä pakkausta avatessa taisi olla oikeassa: Jojoba oli näistä itselleni sopivin ja tätä olen nyt käyttänyt useamman kerran. Jojoba tuntuu olevan hyvä palashampoo niin hiuksilleni kuin päänahallenikin. Harmillisesti tämäkin vaahtoaa yhtä huonosti kuin muut Salmen Suopa palat ja vieläkin minulla on hieman totuttelua näiden käyttöön.

Mutta kuten jo ylempänä totesin niin suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan jos et vielä ole sitä aivan täydellistä palashampoota itsellesi löytänyt.


2in1 palashampoo

 

Salmen Suopa palashampoo on ns. 2in1 shampoo eli tämän kanssa et välttämättä tarvitse erillistä hoitoainetta.

Salmen Suopa shampoiden sisältämä hoitoaine on parsakaalijohdannaista. Salmen Suovan Sari halusi kehittää palatuotteen, joka sisältää samalla kaksi tuotetta eli shampoon ja hoitoaineen.

Useat muutkin palashampoot sisältävät myös hoitavia ainesosia eli siinä mielessä Salmen Suopa ei ole aivan ainut lajissaan. Salmen Suopa palashampoissa hellävaraisuuteen ja hoitavuuteen on kuitenkin erityisesti kiinnitetty huomiota. Hoitavuudestaan huolimatta Salmen Suopa palashampoo ei tee hiuksia raskaiksi eikä lyhennä hiustenpesuväliä.

Shampoon sisältämästä hoitoaineesta huolimatta suosittelen kuitenkin pitkien hiusten latvoille aina myös erillistä hoitoainetta. Näitä shampoita käytettäessä todennäköisesti hyvin pieni suihkaus hiuksiin jätettävää hoitoainetta voi pitkillekin latvoille olla riittävä lisähoitoaineen määrä. (Oma suosikkini hiuksiin jätettävistä hoitoaineista on Bruns Mandariini hoitosuihke.)

 

Salmen Suopa valikoima

 

Huomaathan myös muut Salmen Suopa tuotteet. Salmen Suovan iloisenvärisiin hieman retrohenkisiin palasaippuoihin on jo moni ehtinytkin tutustua.

Salmen Suopa suolasaippuoihin tuli kolme uutuutta samoihin aikoikin palashampoiden kanssa. Niistä suursuosikiksi tuntui nousevan raikas sitrus suolasaippua.

Salmen Suopa toi markkinoille myös siivoussaippuan, josta löytyy kaksi raikasta tuoksua. Salmen Suopa siivoussaippua on edullinen Suomessa valmistettu siivoussaippua. Sitruuna&Laventeli Siivoussaippua ehtikin puodilta jo loppua (tilaan lisää kunhan saan edellisen laskun maksettua), mutta verkkokaupan varastosta läytyy vielä molempia tuoksuja: Sitruuna&Laventelia ja Eucalyptus&Minttua.

Palatuotteiden lisäksi Salmen Suovalta löytyy myös deodorantteja ja kaksi kasvovettä suihkepulloissa. Suloista ruusuvettä minulla jo olikin puodilla joulun aikaan, mutta ne ehtivät loppua. Kasvovesiä tilaan lisää samalla kun täydennän siivoussaippua-varastoa.

Deodorantit ovat löytäneet käyttäjäkuntansa helposti. Itse käytän tosi vähän soodallisia deodorantteja niin en ole osannut edes myydä näitä aktiivisesti, mutta huomasin että deodorantit alkoivat liikkua “ihan itsestään”. Asiakkaat tulivat kyselemään että missäs sulla olikaan niitä semmoisia voidedeodorantteja, hänellä oli sellainen jasmiinintuoksuinen ja se oli ihana. Tai että tulin ostamaan miehelleni, hän kokeili tällaista ja tykkäsi tosi paljon. Otin sitten itsellenikin asiakkaiden innostamana lumoavan tuoksuisen Rosmariini&Laventeli voidedeodorantin käyttöön ja olen pystynyt käyttämään sitä oikein hyvin, vaikka välillä nuo soodalliset ovat aiheuttaneet kainaloihini ärsytystä.

Salmen Suopa on todella mainio suomalainen merkki. Tuotteet valmistaa Sari ja hänen tyttärensä Pinja on suunnitellut pakkausten iloisen ja erottuvan ulkonäön. Näissä tuotteissa sekä sisältö, että ulkonäkö on kohdillaan!

Kuten jo ehkä tiedätte niin minulle myös ulkonäöllä on merkitystä (siksipä Oranssi Orava onkin niin söpö ja iloisen kirjava ekokauppa). Kun Sari laittoi minulle toimintansa alussa sähköpostia, että hän on turkulainen saippuanvalmistaja ja kysyi haluaisinko hänen tuotteitaan jälleenmyyntiin niin minä olin kiireessäni niin epäkohtelias etten edes vastannut. Skrollasin vaan viestin ohi kun tuumasin, että näitä saippuoitahan riittää eikä valikoimaan mahdu enää ainuttakaan. Sitten törmäsin näihin veikeisiin pakkauksiin instassa ja innostuin heti. Sen verran muistijälkeä Sarin sähköpostista oli jäänyt, että nimi tuntui tutulta. En ollut hänen viestiään poistanut ja löysinkin sen vielä posteistani. Annoinkin palautetta, että viestiin ilman muuta kuva mukaan, nämä ovat niin upeita!

Salmen Suopa ansaitsee ehdottomasti nykyistä suurempaa näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Jos olet ostanut Salmen Suopa tuotteen niin laita ihmeessä tuotearvostelu mun verkkokauppaan. Hypetetään vähän näitä ihanuuksia.

 


Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti